Enrico Mazzonen taidenäyttely syyskuussa Tyrnävän kunnan näyttelytilassa

Enrico Mazzonen taidenäyttely syyskuussa Tyrnävän kunnan näyttelytilassa 11.-29.9.2025.

Enrico Mazzonen näyttely Tyrnävän kirjastossa tarjoaa syvällisemmän katsauksen vaporwave-estetiikan monimuotoisuuteen ja sen taustalla olevaan kulttuuriseen ilmiöön. Piirustukset eivät ainoastaan kuvaa vaporwave-tyylin visuaalisia elementtejä, vaan myös kommentoivat digitaalisen aikakauden kuluttajuutta, nostalgiaa ja identiteetin rakentamista.

Taiteilija haluaa näyttelyllään kommentoida nykyistä kulutusyhteiskuntaa vaporwave-estetiikan ja ilmiön kautta.

Piirroskuvat ovat esillä langoilla roikkuen – taiteilija toivoo, että yleisö ottaa ne mukaansa. "Näyttelyn lopussa yksikään kuva ei toivottavasti ole enää seinällä. Ja silloin vaporin rituaali on valmis", sanoo Mazzone. Vähitellen teoksista tyhjenevä näyttelytila on osa taiteellista prosessia.

Taiteilija kirjoittaa:

”Ensinnäkin, Tyrnävä on todella mukava paikka. Olen käynyt täällä aiemmin kaksi vuotta sitten Kalevala-aiheisten piirrosten ja yläkouluille suunnatun työpajan kanssa. Nyt olen täällä jälleen ja tällä kertaa aiheen täytyi tietenkin muuttua – pois klassikoista – ja suuntautua johonkin, mikä on nuoremmille sukupolville läheisempää ja konkreettisempaa. Musiikki, universaali kieli, luo ja muovaa asenteita läpi elämän.

Vuoden 2000 jälkeen musiikissa on tapahtunut useita vaikutteiden siirtymiä kohti jotain synteettisempää ja kokeellisempaa. Enää ei puhuta "aidoista" ja "todellisista" artisteista, jotka säveltävät musiikkia omistautuneesti. Syy löytyy yhteiskunnan tavasta kuluttaa synteettistä sisältöä.

Kyse ei ole musiikin luonnollisesta kehityksestä tai sen kiertokulusta, vaan median vastareaktiosta kulutuskulttuuriin: tarvitaan yhä nopeampia ja helpommin sulatettavia sisältöjä, kaikissa muodoissaan ja ilmaisun keinoissaan. (Tässä taide ja musiikki ovat aivan avain asemassa.)

Vaporwave on määritelty tällaisen ilmaisun katastrofaaliseksi räjähdykseksi.
Loopit ovat hypnoottisia, samplet ja tietokonemusiikki luovat vieraantumisen tunnetta.
Ja lapset sekä nuoret viihtyvät tämän kanssa, iPadinsa ääressä.

Ehkä kymmenen vuoden kuluttua tämä nyt marginaalinen ja piilotettu alakulttuuri tunnustetaan virallisesti "uudeksi ihmeelliseksi musiikkigenreksi". Sukupolvi, joka nyt kasvaa sen parissa, tulee kehittämään itsevarman suhteen identiteettiprosessiin.

(Suosittelen katsomaan Wikipediasta, mitä vaporwave virallisesti tarkoittaa.)

MUTTA

Kuvataiteessa kuva ei enää kanna samanlaista syvää merkitystä kuin aiempien aikakausien klassis-romanttisessa katsannossa.

Manga ja anime ottivat yllättäen vallan kertomuksellisuudesta, tuoden terävät viivat ja pehmeät dialogit tilalle. Saippuamainen eksistentialismi ja glitch-henkinen draamakomedia alkoivat sulattaa aasialaisen kulttuurin yhteen vanhan eurooppalaisen perinteen kanssa.

Taiteilijana näen, että 2000-luvulla on tapahtunut ikonin pirstaloituminen.
Persoona ja ruumis – ja niiden kaikki ylevät merkitykset – ovat hajonneet, ja tilalle on tullut karkkivärejä ja räikeitä kuvioita.

Juuri siksi päätin olla vuorovaikutuksessa yleisön kanssa ja pysyä uskollisena omalle taidekäsitykselleni.

Kuvat ovat esillä langoilla roikkuen – yleisö saa ottaa ne mukaansa.
Toivon, että aikomukseni ymmärretään metaforisena haasteena.

Aivan kuin mentäisiin supermarkettiin: taide ei ole muuta kuin kulutustuote, jota "syödään tai ahmitaan". Tavalliset ihmiset ottavat sen, mitä tarvitsevat.

Avoin kysymykseni on:
Mikä on tarpeellista ja mikä ei?

Se tekee eron pakonomaisen kuluttamisen ja selviytymiseen liittyvän tarpeen välillä.

Lisäarvona: estetiikka kaiken yläpuolella, ja kahden suunnan välinen liukuma:

mikä on ensisijaisesti ruma
vs

mikä on merkityksetöntä mutta nautittavaa

Pidän ajatuksesta, että joku tulee näyttelyyn, tuntee väristyksen – ja ottaa työn mukaansa ilman selitystä tai syytä.

Me elämme maailmassa, jossa viimeisin "vitsi" on mennä museoon ja ripustaa oma teos seinälle yrittäen olla jäämättä kiinni kameroihin. Tai vaihtoehtoisesti tuhota taideteos protestina kauneusihanteita vastaan.

Tämä näyttely ei vahingoita ketään, eikä se kannusta toimimaan väärin.

Se vain tarjoaa inspiraation – ota taidetta mukaasi ja anna sen kulua loppuun, kuin biologinen ateria.

(Näyttelyn lopussa – toivottavasti ja vähitellen – yksikään kuva ei ole enää seinällä. Ja silloin vaporin rituaali on valmis.)”