-

Liikkuva kunta -ohjelma

Tyrnävän kunnan hyvinvointityössä liikkumisen edistäminen ja liikunnalliseen elämäntapaan kannustaminen ovat keskeisiä tavoitteita. Liikkuva kunta -ohjelma tukee kunnan eri osastoja edistämään liikuntaa arjessa. Pyrkimyksenä onkin saada liikunta luonnolliseksi osaksi tyrnäväläisten elämää.

Tyrnävällä liikuttamisessa tehdään tiivistä yhteistyötä urheiluseurojen, paikallisten yhdistysten sekä hyvinvointi- ja liikunta-alojen yrittäjien kanssa.

Valtakunnallisten liikunnan edistämisohjelmien eli Liikkuvat -ohjelmien avulla edistetään liikunnallista elämäntapaa eri ikä- ja väestöryhmissä. Kokonaisuuteen kuuluvat Liikkuva perhe-, Liikkuva varhaiskasvatus-, Liikkuva koulu-, Liikkuva opiskelu-, Liikkuva aikuinen- ja Ikiliikkuja-ohjelmat. Ohjelmia rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Liikkuvat -ohjelmat

Liikkuva aikuinen -ohjelma

Liikkuva aikuinen -ohjelma liikuttaa työikäisiä!

Aktiivisuus on uusi normaali

Vuoden alussa on aloittanut toimintansa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Liikkuva aikuinen -ohjelma, jonka tavoite on kunnianhimoinen ja kirkas: saada työikäiset liikkumaan terveytensä kannalta riittävästi.

Työssä on kaksi pääväylää:

  1. Työpaikat halutaan herätellä näkemään liikunta ja riittävä fyysinen kunto keinona ylläpitää henkilöstön työkykyä. Liikunnan hyödyt fyysiselle kunnolle, ajattelulle, oppimiselle, muistille ja luovuudelle ovat kiistattomat. Liikkuva aikuinen -ohjelma tarjoaa liikunnan monipuoliseen hyödyntämiseen tietoa ja toimintamalleja.
  2. Kuntia patistetaan tarjoamaan liikuntaneuvontaa vähän liikkuville. Tavoitteena on, että tasalaatuista liikuntaneuvontaa saa joka kunnassa samaan tapaan kuin esimerkiksi fysioterapiaa. Palvelu on osa ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa.

Liikkuva aikuinen -ohjelma jatkaa 25 vuotta sitten perustetun, vuoden lopussa toimintansa päättäneen Kunnossa kaiken ikää -ohjelman perintöä.

Yhteystiedot

Perätalo, Merja

liikuntakoordinaattori