-

Tietoa tapahtumasta


Ajankohta: -

Tapahtumapaikka: Myllykirjasto
Meijerikatu 3, 91800 Tyrnävä

Katso kartalla

-

Maria Maanvalon taidenäyttely

Tyrnävän kunnan näyttelytilassa Myllykirjastossa nähdään maaliskuussa Maria Maanvalon taidenäyttely.

MARIA MAANVALO ART – LYIJYKYNÄPIIRROKSIA JA DIGITAALISIA KOLLAASEJA

"Olen 44-vuotias oululainen kuvataiteilija ja taidegraafikko.

Näyttelyssä on esillä parin viime vuoden ajalta lyijykynäpiirroksia ja niiden pohjalta tehtyjä digitaalisia kollaaseja.

Aloitin taiteentekemisen taidegrafiikalla jonka jälkeen olen tehnyt myös tempera/sekatekniikkamaalauksia. Näiden vanhojen menetelmien työläyden rinnalla oli mukava vaihteeksi kokeilla jotain yksinkertaista kuten lyijykynäpiirrosta.

Kouluaikana lyijykynästä tulee liian tuttu ja tylsä. Lyijykynä on myös luonnosteluväline. Siksi sitä ei niin miellä vakavastiotettavaksi taiteentekovälineeksi. Sillä voi kuitenkin rakentaa uusia maailmoja siinä missä millä tahansa muullakin tekniikalla. Piirtämisessä on parasta tekniikan hitaus ja rauhallisuus. Meditatiivisuus. Kuvan rakentaminen. Kuvan rakentuminen.

Digitaaliseen taiteentekemiseen lähdin vahingossa. Joitain vuosia sitten halusin tehdä kuukalenterin. Piirsin lyijykynällä kuvituksen kalenteriin ja skannasin sen tietokoneelle, jolla sitten väritin kuvan ja lisäsin tekstit. Sitten sain idean kokeilla lisätä värejä digitaalisesti myös tekemiini lyijykynäpiirroksiin. Ja sen jälkeen olenkin tehnyt jokaisesta lyijykynäpiirroksesta myös digitaalisen version. Koska ompa aika herkullinen tapa rakentaa niitä uusia maailmoja.

Taiteessa tärkeää on estetiikka, symboliikka, tarinat ja prosessi. Teoksissani on aina naisfiguuri. Luonto ja henkisyys myös jollain tavalla aina läsnä. Egyptiläisen Hathor jumalattaren lehmänkorvat on myös asia jonka piirtämisestä en saa tarpeekseni.

Jätä terveiset vieraskirjaan! Varsinkin jos teokset herättävät ajatuksia niin olisi mukava kuulla että minkälaisia ne ovat."

https://www.maanvalo.com

Näyttely on avoinna Myllykirjaston aukioloaikojen mukaisesti:

ma–ke 12–19
to 9–16
pe 12–16
la 11–14

Myllykirjasto on siirtynyt omatoimiaikaan: tyrnava.fi/omatoimikirjasto. Huomioithan, että omatoimiaikana näyttelytila ei ole avoinna yleisölle.


Asiasanat


Kutsu kaveri mukaan!