Työllisyyden kuntakokeilu
-

Julkaistu

Työllisyyden kuntakokeilu

Työllisyyden kuntakokeilu siirtää suuren osan TE-palveluista kunnille vuoden 2021 alusta. Kokeilu päättyy kesäkuussa 2023.

Työllisyyden kuntakokeilun toteuttaa työ- ja elinkeinoministeriö. Oulun seudulla kuntakokeilu toteutetaan Oulun johdolla seitsemässä eri kunnassa 1.1.2021–30.6.2023. Mukana ovat Oulun lisäksi Tyrnävä, Hailuoto, Kempele, Ii, Liminka, Lumijoki ja Muhos.

Työllisyyden kuntakokeilu tarkoittaa jatkossa työttömän työnhakijan näkökulmasta entistä henkilökohtaisempaa palvelua. Asiakas kohdataan kasvotusten, häntä kuunnellaan ja hänelle räätälöidään yksilöllisiä palveluita ja toimenpiteitä. Asiakaslähtöinen palvelu nopeuttaa asiakkaan pääsyä esimerkiksi työelämään tai koulutukseen.

Kokeilun kohderyhmää ovat alle 30-vuotiaat, työttömät työnhakijat, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan sekä maahanmuuttajat.

Kokeilun päätavoitteena on nopeuttaa työttömien työnhakijoiden työllistymistä tai erilaisiin koulutuksiin ja palveluihin pääsyä. Kokeilu tehostaa osaajien ja työnantajien kohtaamista erilaisilla työnhakijan osaamiskartoituksilla sekä yrityskartoituksilla. Kokeilussa pyritään kehittämään uudenlaisia palveluja tuttujen työllistymistä edistävien palveluiden rinnalle sekä tehostamaan palvelumalleja.

Kuntalaisilta halutaan kuulla mielipiteitä työllisyyspalveluiden tarjoamisesta lyhyessä verkkokyselyssä: https://q.surveypal.com/kuntakokeilu. Jokainen kuntalainen voi hetkeksi asettua työnhakija-asiakkaan asemaan ja vastata kyselyyn anonyymisti. Vastausaikaa on 30.11.2020 saakka. Osallistu ja vaikuta!


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!