Tyrnävän kunnan hyvinvointikysely 2021
-

Julkaistu

Tyrnävän kunnan hyvinvointikysely 2021

Kunnan tehtävänä on asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen. Tehtävää toteutetaan kunnan kaikissa palveluissa. Lähtökohtana on, että ihmisen sosiaalista hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuutta tulisi lisätä sekä samalla vähentää eriarvoisuutta, köyhyyttä ja syrjäytymistä. Hyvinvoinnin edistäminen on päätöksiä esim. liikuntamahdollisuuksien tarjonnasta tai kirjaston aukioloajoista.

Hyvinvointikyselyn tarkoituksena on saada kuntalaisten ääni kuulumaan hyvinvoinnin suunnittelutyössä.
Kyselyn kautta pääset vaikuttamaan kuntalaisena siihen, mitkä teemat valitaan kuntalaisten hyvinvointia edistäviksi erityisteemoiksi vuosille 2022-2025.

Hyvinvointikyselyn runkona on käytetty etenkin valtuustoseminaarin (9/2021) ja yhdistysillan (11/2021) työpajoja, joissa nivottiin yhteen erilaisia painopistealueita ja hyvinvoinnin tekoja. Lisäksi kyselyssä hyödynnettiin hyvinvoinnin tukipaketteja ja Tyrnävän kunnan hyvinvointikertomusta 2021.

Lisätietoja sivistys- ja hyvinvointijohtaja Elina Vehkala puh. 040 568 34 04 ja sosiaali- ja terveysjohtaja Teija Eskola puh. 050 51486 73.

Vastaamalla voit vaikuttaa: https://link.webropolsurveys.com/S/970CE8F6F27D1465
Kysely on auki 25.11.2021 - 9.12.2021. 

 


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!