Tyrnävän Kehitys tarjoaa yrityspalvelua yhden luukun periaatteella – ”Tämä on yrittäjälle mahdollisuuksien paikka”, sanoo toimitusjohtaja
-

Julkaistu

Tyrnävän Kehitys tarjoaa yrityspalvelua yhden luukun periaatteella – ”Tämä on yrittäjälle mahdollisuuksien paikka”, sanoo toimitusjohtaja

Tyrnävän Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Lasse Lyijynen kehottaa alueen yrityksiä ottamaan häneen yhteyttä liittyen liiketoiminnan haasteisiin, investointisuunnitelmiin ja kehitysideoihin. Kehitysyhtiö voi toimia yrityksille ovien avaajana sekä tarjota tärkeää selvittelyresurssia ja monenlaista muuta apua, esimerkiksi toimipaikka-asioissa. Kuva: Mikko Lehtinen

 

Lasse Lyijynen aloitti Tyrnävän Kehitys Oy:n toimitusjohtajana lokakuun puolivälissä. Kehitysyhtiön tilat sijaitsevat Tyrnävän keskustassa, Vanhatien varressa liiketilassa, jossa sijaitsi aiemmin Metsänhoitoyhdistys. Tuore toimitusjohtaja kutsuu alueen yrittäjiä pistäytymään ja tutustumaan.

 

Lasse kertoo, että hommat ovat lähteneet hyvin käyntiin.

 

– Tästä kiitos kuuluu paitsi valmistelevalle työlle, mitä kehitysyhtiön yhtiön suhteen oli tehty myös tyrnäväläiselle yhdessä tekemisen meiningille, joka on tehnyt ulkopaikkakuntalaiseen suuren vaikutuksen. Tämä on auttanut minuakin, sillä apua ja tietoa on ollut tarjolla, Lasse kiittelee. 

 

– Varsinainen työni on alkanut alueen yrityskenttään ja muihin toimijoihin tutustumisella yritysvierailuin sekä erilaisissa tilaisuuksissa. Tulen olemaan yhteyksissä yrityksiin ja keskustelemaan yrittäjien kanssa heidän kehittämisajatuksistaan, tarpeista ja haasteista. Näin saadaan esiin teemoja, joiden ympärille on mahdollista rakentaa kehittämistoimintaa yrityskohtaisesti ja yhdessä yritysten kanssa. 

 

– Kehotan yrittäjiä olemaan yhteydessä myös suoraan tännepäin, näin saadaan akuutit asiat heti työn alle. Kehitysyhtiön toimisto löytyy Tyrnävän keskustasta Osuuspankin talosta. Täällä on nopea pistäytyä kirkonkylällä asioidessa, eikä ajanvarausta välttämättä tarvita. Jos en ole juuri silloin paikalla, niin kannattaa soittaa ovesta löytyvään puhelinnumeroon.

 

– Myös yhteistyöstä naapurikuntien elinkeinokehittäjien kanssa on ollut alustavia keskusteluja. Kun tunnistamme synergioita, pystymme rakentamaan alueellisia kehittämiskuvioita, jotka hyödyttävät paitsi yrityksiä myös jokaisen mukana olevan kunnan vetovoimaisuutta ja elinvoimaa, Lasse summaa.

 

Kehitysyhtiön puhelinnumero yrittäjälle pikavalintaan 

 

Lasse kertoo, että Tyrnävän Kehityksen tarkoitus on tarjota yrittäjälle yksi luukku, jonka kautta voi saada neuvontaa, sparrausta ja apuja eri ideoihin ja tarpeisiin. 

 

– Haluan olla alueemme yrityksille helposti lähestyttävä tuki ja sparrauskumppani. Kehitysyhtiö on yrittäjälle mahdollisuuksien paikka, jota ei kannata jättää käyttämättä. Voimme auttaa avaamaan ovia moneen suuntaan, sanoo Lasse.

 

– Puolihuumorilla olenkin heittänyt, että kuntamme yrittäjien kannattaa laittaa kehitysyhtiön toimitusjohtajan puhelinnumero pikavalintaan heti puolison ja lasten jälkeen, naurahtaa Lasse.

 

Matalalla kynnyksellä yhteyttä

 

Yksi kehitysyhtiön keskeisiä tehtävä on auttaa yrityksiä eteenpäin kehitysideoidensa toteuttamisessa. Mikro- ja pk-yrityksillä tilanne on helposti se, että kehittämiseen ei jää aikaa. Kehitysyhtiö voi tarjota tähän selvittelyresurssia ja monenlaista muuta apua. 

 

– Minuun kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä. Voit kertoa investointiajatuksesta, uudesta tuotteesta tai palvelusta, jota olet kehittämässä, tai muusta tarpeesta, johon kaipaat ratkaisua. Mietitään yhdessä, miten asiaa kannattaa lähestyä ja tehdään kehityssuunnitelma, jonka kanssa voidaan lähteä esimerkiksi ELY-keskuksen tai rahoittajan pakeille, Lasse sanoo.  

 

Ota yhteyttä tai pistäydy tutustumassa:

 

Lyijynen, Lasse

toimitusjohtaja, Tyrnävän Kehitys Oy

p. 040 555 4860

lasse.lyijynen@tyrnavankehitys.fi

 

Tyrnävän Kehitys Oy 

Vanhatie 14 B 1, 91800 Tyrnävä


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!