-

Julkaistu

Uusia katuja Murtoon

Tyrnävän kunta rakennuttaa syksyn 2023 aikana Murron kaava-alueelle uusia katuja, kevyenliikenteen väylän ja kunnallistekniikkaa. Varsinainen rakennusaika on syyskuu-lokakuu.

Rakentamisen aikana rakentamisalueelle sattuvien ulkoilureittien ja kevyen liikenteen väylän (Särkkärannantieltä Murron koululle) käyttö estetään sulkuaidoin. Kevyt liikenne opastetaan liikennemerkein kulkemaan työmaan ohi turvallisesti Kauttarannantien kevyenliikenteen väylän kautta ja myöhemmin rakennekerrosten valmistuttua ja raskaan työmaaliikenteen loputtua reitti palautetaan entiselle paikalleen (kts. oheinen kartta). Myös ulkoilureittien valaistukseen tulee rakentamisen aikana katkos.

Latuverkosto tulee olemaan käytössä edellisten talvien mukaisesti tulevalle talvellekin. Rakennettavat kadut jätetään murskepintaisiksi ja tullaan päällystämään myöhemmin.

Kunta pahoittelee rakentamisesta mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä paikallisille asukkaille ja muille tienkäyttäjille.

Katso kartta Rakentamisalueesta

Katso kartta liikennejärjestelyistä

Lisätietoja:
Juha Petäjäniemi
Yhdyskuntatekniikan päällikkö
+358 40 195 1963


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!