Tyrnävän Kehitys Oy:n toimitusjohtajan valinta etenee kolmanteen vaiheeseen
-

Julkaistu

Tyrnävän Kehitys Oy:n toimitusjohtajan valinta etenee kolmanteen vaiheeseen

Tyrnävän Kehitys Oy:n toimitusjohtajan valintaprosessi etenee kolmanteen vaiheeseen, jossa neljälle kandidaatille suoritetaan soveltuvuusarviointi. Soveltuvuusarvioinnin toteuttaa Psycon Oy.

 

Toimitusjohtajan tehtävää haki 15 hakijaa. Hakijoiden taso oli kiitettävä.  Yhdeksän hakijoista kutsuttiin ensimmäiseen haastatteluun ja viisi hakijoista toiseen. 

 

Toisella haastattelukierroksella hakijat valmistelivat ennakkotehtävänä Tyrnävän Kehitys Oy:lle toimintasuunnitelman Tyrnävän kunnan elinkeinostrategian pohjalta sekä esittelivät suunnitelmansa haastattelun aikana yhtiön hallitukselle. Toisen haastattelukierroksen perusteella neljä hakijaa valittiin soveltuvuusarviointiin.   

 

– Tyrnävän Kehitys Oy:n ensimmäinen toimitusjohtaja tulee olemaan kuntamme lähivuosien kehityksen kannalta keskeinen vaikuttaja ja uuden rakentaja. Siksi hänen soveltuvuutensa tähän vaativaan tehtävään halutaan tutkia tarkasti ennen valintaa, kertoo Tyrnävän kunnanjohtaja ja Tyrnävän Kehitys Oy:n hallituksen puheenjohtaja Vesa Anttila.   

 

Tyrnävän Kehitys Oy on vuonna 2021 perustettu Tyrnävän kunnan kokonaan omistama kehitysyhtiö, joka tulee vastaamaan kunnan yrityspalveluista, aluekehittämisestä ja aluemarkkinoinnista. Yhtiön toimitusjohtajan haastattelee ja valitsee Tyrnävän Kehitys Oy:n hallitus.

 

Lataa mediatiedote 6.8.2021

 

Lisätietoja: 

 

Vesa Anttila, kunnanjohtaja, Tyrnävän Kehitys Oy:n hallituksen puheenjohtaja, 

p. 040 663 9859, vesa.anttila@tyrnava.fi 

 

 

 


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!