Pohteen matkapalvelukeskuksen toiminnassa on viiveitä 6.-8.3.2025 lakon vuoksi
-

Julkaistu

Pohteen matkapalvelukeskuksen toiminnassa on viiveitä 6.-8.3.2025 lakon vuoksi

Viive koskee sosiaalihuolto- ja vammaispalvelulain mukaisten matkakeskuspalveluiden tilaus- ja välitystoimintaa.

Viive palvelussa alkaa torstaina 6.3.2025 klo 05.00 ja
jatkuu lauantaiaamuun 8.3.2025 klo 06.00 saakka.

Lakko vaikuttaa Dynava Oy:n toimintaan (Tervia Logistiikan alihankintana ostettava palvelu). Tämän vuoksi kyytitilauksissa, jotka tehdään ilta- ja yöaikaan, voi esiintyä tavallista pidempää jonotusaikaa ja viivettä puhelinpalvelussa. Asiakkaiden toivotaan tekevän kyytitilaukset torstaina ja perjantaina klo 8.00–15.00 välisenä aikana.

Pohteen alueella käytössä oleva tekstiviestipalvelu kyytitilausten tekemiseen ei ole käytettävissä lakon aikana lainkaan. Asiakkaiden tulee tehdä kyytitilaukset puhelimitse lakon aikana.

Muistutamme asiakkaita myös siitä, että kyytitilaukset kannattaa aina tehdä matkapalvelukeskukseen hyvissä ajoin ja mielellään arkena, jolloin henkilöstöresurssia on enemmän käytettävissä.

Tervia Logistiikka Oy pahoittelee asiakkaille aiheutuvaa vaivaa ja mahdollista viivettä palvelussa.

Lisätietoja

Tanja Witick, Tervia Logistiikka Oy, projektipäällikkö. p. 044 4920 179, e-mail: tanja.witick@tervia.fi


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!