Julkaistu 13.02.2026 Tervetuloa kansalaistilaisuuteen 26.2. klo 17 – katso pysäköintijärjestelyt tästä! Kuva: Google Maps Tyrnävän kunta osallistuu viikolla 9, ma 23. – pe 27.2. koko Oulun seutua koskettavaan, Kainuun prikaatin johtamaan Northern Stone 26 -paikallispuolustusharjoitukseen, jossa toimintaa keskittyy merkittävin osin myös Tyrnävälle, erityisesti kirkonkylän ympäristöön. Harjoitusviikon aikana ja etenkin Tyrnävälle kohdistuvan harjoituksen pääpäivänä torstaina 26.2. kunnan ja kirkonkylän alueella tulee olemaan paljon puolustusvoimien ja muiden harjoitukseen osallistuvien viranomaistahojen ja -kaluston liikennettä. PYSÄKÖINTIALUEET KANSALAISTILAISUUDEN AIKANA KLO 17-19 Kansalaistilaisuuteen saapuva yleisö voi pysäköidä Tyrnävän torille (P1), Kirkkomännikön koulun pysäköintialue Kirkkotien varressa (P3), Tyrnävän seurakunnan pysäköintialue (P4) ja Myllykirjaston ja Meijerikadun alueen pysäköintialue (P5). Lisäksi Kirkkomännikön päiväkodin paikoitusalue avautuu julkiseen käyttöön päiväkotinoutoliikenteen loppuessa klo 17:00 jälkeen. Kunnantalon pysäköintialueella on pysäköinti kielletty torstaina 26.2. klo 14.00 alkaen. Kuvat: Google Maps Kuulammen koulu on seudullisen harjoituksen keskuksena to 26.2. Tyrnävän harjoituksen pääpäivänä torstaina 26.2. Tyrnävälle perustetaan aamulla klo 8 alkaen harjoitukseen kuuluva evakuointikeskus, jossa viranomaiset harjoittelevat päivän ajan muualta evakuoidun ryhmän vastaanottamista. Evakuointikeskuksena toimii Kuulammen yläkoulu, josta opetus siirretään toisiin tiloihin koko torstain 26.2. harjoituspäivän ajaksi. Opetukseen liittyvistä poikkeusjärjestelyistä tiedottaa tarkemmin Kuulammen koulu. Harjoitus ei aiheuta muutoksia Kuulammen koulun tilojen iltakäytön osalta. Harjoitus Kuulammen yläkoululla loppuu klo 16.00 mennessä. Kansalaistilaisuus ja kalustoesittelyjä to 26.2. klo 17 alkaen – tervetuloa mukaan! Torstaina 26.2. klo 17.00 alkaen toteutetaan Tyrnävällä myös harjoitukseen liittyvä kansalaistilaisuus Tyrnävän kunnantalon pysäköintialueen, kunnantalon edustan aukion sekä Kirkkomännikön päiväkodin ja koulun välisellä alueella. Kansalaistilaisuus alkaa klo 17.00–17.30 Kirkkomännikön koulun liikuntasalissa puolustusvoimien ja viranomaistahojen esittäytymisellä, jonka jälkeen kuntalaisilla on mahdollisuus tutustua erilaisiin esittelypisteisiin kunnantalon edustan aukiolla sekä puolustusvoimien ja viranomaistahojen kalustoon kunnantalon pysäköintialueella. Tervetuloa mukaan kansalaistilaisuuteen! Liitteenä olevassa kartassa kansalaistilaisuuden tapahtumapaikat merkattuna vihreällä värillä: 1) Kalustonäyttelyalue – Kunnantalon pysäköintialue (ajoneuvot) 2) Kalustonäyttelyalue – Kunnantalon etupiha (teltat, esittelypisteet yms.) 3) Kirkkomännikön koulun liikuntasali (harjoituksen esittely) 4) Kuntalaisten käytössä olevat pysäköintialueet P1, P2, P3. 5) Kunnantalon WC-tilat yleisön käytössä Tyrnävän kirkossa viikkomessu yhteistyössä Kainuun prikaatin kanssa to 26.2. klo 19 Kansalaistapahtuman ja koko harjoituspäivän päätteeksi, Tyrnävän seurakunta järjestää yhteistyössä Kainuun prikaatin kanssa klo 19 Tyrnävän kirkossa viikkomessun teemalla "Anna rauha yhteinen". Messun musiikista vastaa Jouni Pietiläinen. Mukana tilaisuudessa kapteeni Penttilä. Kenttärovasti Penna Parviainen saarnaa ja hiippakuntadekaani Juha Rauhala avustaa jumalanpalveluksessa. Lisätietoja harjoitukseen liittyen: ota yhteys kunnanjohtaja Vesa Anttilaan, p. 040 663 9859, vesa.anttila@tyrnava.fi