Oulun Matkailu: Pohjolan rengastien uusi verkkokauppa innostaa ideoimaan unelmiesi roadtrippiä Suomen kauneimpiin maisemiin! – Myös Tyrnävä mukaan reitistöön
-

Julkaistu

Oulun Matkailu: Pohjolan rengastien uusi verkkokauppa innostaa ideoimaan unelmiesi roadtrippiä Suomen kauneimpiin maisemiin! – Myös Tyrnävä mukaan reitistöön

Kuva: Pohjolan rengastie / Oulun Matkailu Oy

Pohjolan rengastie on Matkamessujen alla lanseerannut uuden verkkokaupan, joka auttaa ja inspiroi matkailijoita suunnittelemaan lomaa Pohjolassa. Verkkokauppa sisältää pohjoisen elämyksiä etenkin luonto- ja aktiivimatkailijoille. Pohjolan rengastiellä tapahtuu juuri nyt muutenkin uutta, kun mukaan reitistöön on alkuvuodesta liittynyt lakeusmaisemistaan tunnettu Tyrnävä!

– Verkkokaupan tarkoituksena on tuoda esiin monipuolisesti paikallisten yrittäjien tarjoamia elämyksiä, joita Pohjolan roadtripillä voi kokea. Verkkokaupan kautta matkailijan on helppo suunnitella lomaa Pohjolan rengastiellä ja hankkia elämykset parilla klikkauksella omalta kotisohvalta tai vaikka tien päältä, kertoo Oulun Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari.

Verkkokaupasta löytyy jo esimerkiksi retki pimeään luontoon Local Wilderness Oulun tarjoamana sekä Lappiksen järjestämät liukulumikenkäretket Oulun lähiluontokohteisiin. Verkkokaupan valikoima täydentyy jatkuvasti, ja luvassa on palveluita ja elämyksiä kaikkiin vuodenaikoihin. Pohjolan rengastie on auki ympäri vuoden – ja sen luonto on erilainen jokaisena vuodenaikana.

Uutena kohteena Pohjolan rengastiehen mukaan on liittynyt Tyrnävä, joka on tiiviisti Oulun kaupunkiseutuun linkittyvä aito maaseutupitäjä. Tyrnävän parhaita paloja matkailijalle ovat rauhaa huokuvan lakeusmaiseman lisäksi mm. kauniisti entisöity 1900-luvun alun teollisuusmiljöö Meijerikadulla, Tyrnävän kylien kulttuuritarjonta sekä jyrkkä ja mutkitteleva Ängesleväjoen kanjoni patikkareitteineen ja riippusiltoineen.

– Rengastien myötä saamme kuntamme matkailukohteet paremmin näkyväksi seudullisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Haluamme kohteidemme olevan helposti ja nopeasti saavutettavissa osana Oulun ja ympäryskuntien yhteistä elämystarjontaa, olipa kyse turistiryhmästä, päiväretkestä tai lähimatkailijoista, kertoo Tyrnävän kunnan matkailun kehittämisestä vastaava sivistysjohtaja Elina Vehkala.

– Tyrnävälle hurauttaa niin lentoasemalta kuin Oulun keskustasta alle 25 minuutissa. Tarjoamme ainutlaatuisen kokonaisuuden luontoelämyksiä, kulttuurihistoriaa, suosittuja satokauden tapahtumia, lähiherkkuja ja hauskoja aktiviteetteja aivan kaupungin kyljessä, Vehkala jatkaa

Pohjolan rengastie Matkamessuilla

Pohjolan rengastiehen on mahdollista tutustua Matkamessuilla Helsingissä 20.–22.1.2023 osastolla 6f48.

Vierailemalla matkamessuosastolla opit, miksi Pohjolan rengastie on talvein coolein lomakohde ja kesän sympaattisin roadtrip. Messusosastolla arvotaan kävijöiden kesken myös loma, joka sisältää verkkokaupassakin mukana olevia elämyksiä.

Mikä on Pohjolan rengastie? 

Pohjolan rengastie on Oulun seudulla sijaitseva kokemusrikas reitistö autoilijoille, perheille, pyöräilijöille sekä julkisia suosiville matkailijoille. Rengastiellä pääset kokemaan koko Suomen pienoiskoossa: meren ja saariston, peltomaisemat ja pikkukylät, järvet, metsät ja Suomen eteläisimmän tunturin kuvankauniine tykkylumipuumaisemineen. 

Pohjolan rengastie avattiin virallisesti kesällä 2021, jonka jälkeen se on ollut erityisesti luontomatkailijoiden suosiossa. Rengastieltä jokainen voi valita mieleisensä reitin – koko reitille tulee matkaa yhteensä 900 kilometriä, mutta sen voi kiertää myös pienemmissä osissa.

Lue Oulun Matkailun tiedote


Piditkö uutisesta? Jaa se kaverille!