-

Lastensuojelu

Lastensuojelun tarkoituksena on lasten kasvuolojen turvaaminen sekä vanhempien tukeminen kasvatustehtävässä. Perhe- ja yksilökohtaisella lastensuojelulla pyritään ensisijaisesti siihen, että lapset ja nuoret voisivat kasvaa ja kehittyä omissa kodeissaan (avohuollon tukitoimet). Tarvittaessa järjestetään kuitenkin hoitoa myös kodin ulkopuolella (sijaishuolto). Lastensuojelu on yhteistyötä vanhempien, päivähoidon, neuvolan, koulun sekä muiden lapselle ja perheelle läheisten tahojen kesken.

Palvelukanavat