tyrnävä-0455.jpg

Etusivu / Palvelut / Kirjasto ja kulttuuri / Tapahtumat / Leena Holmström: Merkityksettömiä hetkiä

Leena Holmström: Merkityksettömiä hetkiä

3.2.2020–28.2.2020

Helmikuun näyttelynä Tyrnävän kunnan näyttelytilassa Leena Holmströmin Merkityksettömiä hetkiä. Näyttely avoinna Myllykirjaston (Meijerikatu3, Tyrnävä) aukioloaikoina.

Näyttelytila avoinna Myllykirjaston aukioloaikoina eli ma klo 12-16, ti-ke klo 12-19, to klo 9-16, pe klo 12-19.

MERKITYKSETTÖMIÄ HETKIÄ  
Leena Holmström
Päädyin Pariisiin. Imin suurkaupungin ilmapiiriä kahviloineen, patonkikauppiaineen ja kodittomine pakolaisineen. Sitten Rue du Poissoniere -kadun kulmauksesta löysin kuvauspaikan, pankin käytöstä poistetun peilioven. Aloitin kuvaamaan ohi kulkevia ihmisiä peilin heijastavan pinnan kautta. Jätin peilipinnan graffitit ja siinä törröttävän ovisilmän kuvan etualalle – minulle ne olivat kuin metafora aikamme jännitteistä ja tarkkailun alla olemisesta. 
Metro imi ja purki tavallisia pariisilaisia, jotka kulkivat nauhana ohitseni. Kuvasin demokraattisesti kaikenlaisia ihmisiä valikoimatta heitä mitenkään. Olin samoilla jalansijoilla ja kuvittelin rajaavani kadun näyttämöä ovipeilin avulla. Liitin yhteen arjen askeleet ja peilin kapinallisen graffitin. Olin tarkkailija, mutta itsekin tarkkailtavana, sillä vieressä oli pankkiautomaatti valvontakameroineen. 
Jatkoin elokuvaohjaajan rooliani kirjaimellisesti kotona, kun kokosin kuvistani kollaaseja, joita sitten pilkoin ja kokosin uudestaan tietokoneella. Halusin kuviini tunnelman, joka sisälsi yhtäältä hilpeää jalkojen ja valojen ja varjojen vilinää, toisaalta monotonista toistoa, ihmisten virtaa ja väenpaljoutta mutta myös pelon ja vierauden tunnetta. 
Pariisi-kokemuksen kaleidoskooppimainen moninaisuus ei olisi millään asettunut yhteen ratkaisevaan hetkeen Cartier-Bressonin tyyliin. Sen sijaan löysin sen tuhansista sinänsä merkityksettömistä hetkistä, jotka sarjallisuus ja toisto pelkistää uusiksi merkityksiksi. 

MEANINGLESS MOMENTS 
Leena Holmström
I ended up in Paris. I sucked in the atmosphere of the metropolis with its cafes, baguette sellers and homeless refugees. Then at the corner of the Rue du Poissoniere I found a filming spot, a decommissioned mirror door of the bank. I started to film the passers-by through the reflecting surface of the door. I kept the graffiti and the peep hole sticking out of the door on the front - For me they were like a metaphor of the tensions of our time and of being under surveillance.
The underground sucked and unleashed ordinary Parisiens, who walked pass me like a thread. I filmed democratically all kinds of people without making any kind of selection. I stood on the same spot and imagined defining the stage of the street with the mirror. I was an observer, but at the same time an observed myself since next to me there was an ATM with the surveillance camera. I joined together the everyday steps and the rebellious graffiti.
I continued in my role as literally a film director at home when I gathered my pictures into collages, which I then cut up and combined again with the computer. I wanted to capture an atmosphere that included cheerful bustle of feet, lights and shadows, on the other hand monotone repetition, flow of people, concourse, but also a feeling of the fear and of the alienation. My own history emerges in the pictures. They are a fictional and subconscious collage of the city experience. The kaleidoscope-like diversity of the experience of Paris would never have settled into one pivotal picture in the style of Cartier-Bresson. Instead I found it in thousands of seemingly meaningless moments, which serialism and repetition reduces into new meanings.


‹ Kaikki