-

Tietoa tapahtumasta


Ajankohta: -

Tapahtumapaikka: Tyrnävän Myllykirjasto
Meijerikatu 3, 91800 Tyrnävä

Katso kartalla

-

Mervi Niemitalo: Välittäjät

Taidenäyttely Tyrnävän kunnan näyttelytilassa Myllykirjastossa 2.11.–30.11.2022

"Käsittelen taiteessani ihmisen ja ympäristön välistä suhdetta. Näyttelyssäni haluan nostaa esille erityisesti kasvien merkityksen kulttuurin ja kaiken elämän olemassaolon mahdollistajana. Ihmiskeskeisessä ajattelussa luonto ja kulttuuri on usein nähty toistensa vastakohtina ja luonto lähinnä kohteena, joka on olemassa ihmisen tarpeita varten. Kasveille on jäänyt tehtävä toimia joko taustana, jossa ihmisen toiminta voi tapahtua tai resurssina, jota hyödyntää. Kasviveistoksissani rinnastan elävät kasvit, ihmisen kasveista tekemään elottomaan. Kasvien ja ihmisen kasveista teollisessa prosessissa tekemä muovi ovat samaa alkuperää. Eteeni on kasvihormoni, jonka välityksellä kasvit viestivät toisilleen. Eteeni on myös muovin perusraaka-aine. Muovin tekoprosessissa eteeni saadaan miljoonia vuosia sitten kuolleiden kasvien ja eliöiden jäänteistä, öljystä. Kasvit ovat maan alkuliemi, joka sallii aineen tulla elämäksi ja elämän muuttua jälleen raaka-aineeksi. Elävät kasvit hengittävät ja aikaan saavat kaiken energian sekä hapen, jota muu eliökunta käyttää hyväkseen pysyäkseen hengissä. Kasvit ovat organismeja, jotka mahdollistavat maailman olemassaolon ja tulemisen joksikin."

Näyttelyssä on esillä kasviveistoksia sekä maalauksia.

Näyttely on avoinna Myllykirjaston aukioloaikojen mukaisesti:

ma–ke 12–19
to 9–16
pe 12–16
la 11–14


Kutsu kaveri mukaan!