
Kulttuuri
Temmeksen kulttuuripolku
Temmeksellä kotiseutuhenki elää vahvana: museoalueesta pidetään huolta talkoilla ja Temmes-päivillä vaalitaan paikalliskulttuuria. Tunnetuista kulttuurihenkilöistä akateemikko Martti Haavio eli runoilija P. Mustapää (1899-1973) oli syntynyt Temmeksellä.
Temmeksen kirkko
Temmeksen kirkko on rakennettu vuosina 1766-1767 ja sen suunnitteli ja rakensi Antti Kallenpoika Louet. Kirkon vieressä seisova vaivaisukko on vuodelta 1858.
Vanha meijeri
Vanha meijeri valmistui vuonna 1923. Se lopetti toimintansa vuonna 1949 ja sen jälkeen se on toiminut mm. myllynä ja autokorjaamona. Temmeksen kunnanvirastokin on toiminut tässä aikanaan kunnan suurimpiin kuuluneessa rakennuksessa.
Temmestalo
Temmestalo (aikaisemmin Temmeksen kunnantalo) on rakennettu vuonna 1968 ja sen on suunnitellut rakennusmestari Veli Koskela. Temmeksen kunnan liityttyä Tyrnävän kuntaan on rakennus palvellut kirjastona ja päiväkotina.
Kotiseutumuseo
Museoalueella on 13 rakennusta joista vanhin on 1760-luvulta. Museoalueen rakentaminen aloitettiin vuonna 1967 ja sitä pidetään kunnossa talkoovoimin.
Tyrnävän kulttuuripolku
Tyrnävän keskustassa ja sen välittömässä läheisyydessä yhdistyvät vanha talonpoikainen viljelysmaisema, 1900-luvun alun pienteollisuus sekä nykyaikainen arkkitehtuuri. Tyrnävältä ovat kotoisin niin tunnettu kirkonrakentaja Matti Joosepinpoika Härmä 1600-luvulta kuin runoilija Väinö Kirstinäkin.
Tyrnävän kirkko
Uusgoottilaista tyyliä edustava kirkko on vuodelta 1873 ja sen on suunnitellut lääninarkkitehti F.W.Lüchow.
Museo
Esinemuseona toimii 1860-luvulla rakennettu lainajyvämakasiini. Museolla on mm. mittava suksikokoelma. Museossa voi myös tutustua kuuluisan tyrnäväläise,n Armas Pasasen, elämään. Armas Pasanenhan oli paremmin tunnettu nimellä Peilipoika. Hän ratkoi rikoksia, jopa murhiakin, katsomalla kahteen peiliin. Museolla on hänen elämästään kertova leikekansio.
Hiihtäjä-patsas
Tyrnävällä järjestettiin Suomen ensimmäiset kirjatut kilpahiihtäjäiset vuonna 1879. Kilpailujen satavuotismuistoksi pystytettiin Tauno Seppäsen tekemä patsas.
Kirkkomännikön koulu
Vuonna 1997 rakennettu kaarevakattoinen puuverhoiltu uudisrakennus on tehty 1950-luvulta olevan vanhan koulun kylkeen. Koulu sijaitsee Tyrnävän ytimessä, kirkkoa vastapäätä. Uudisrakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Maija Niemelä ja Pentti Myllymäki.
Kunnantalo ja sen ympäristö
Vuonna 1987 valmistunut kunnantalo sijaitsee entisessä maalaistalon pihapiirissä. Kunnantalon ovat suunnitelleet arkkitehdit Maija Niemelä ja Pentti Myllymäki. Uuden kunnantalon vieressä oleva vanha kunnantalo kuului Hirvelän tilan rakennuksiin. Kunnantalon toisella puolella on Tyrnävän paloasema.
Pappila
Pappila on rakennettu vuonna 1932 edellisenä vuonna palaneen pappilan raunioille. Tyyliltään pappila on uusklassinen. Rakennus ei enää toimi pappilana.
Meijerialue
Kulttuurihistoriallisesti arvokas meijerialue on tiivis teollisuusympäristö Tyrnävän ensimmäisen kadun, Meijerikadun, varrella. Alue on säilytetty perusilmeeltään 1900-luvun alun asussa. Alueen vanhin rakennus on vuonna 1906 luonnonkivestä rakennettu meijeri, Kivipirtti. Alueeseen kuulunut mylly on muutettu Myllykirjastoksi vanhaa rakennusta kunnioittaen ja vanhoja työmenetelmiä käyttäen. Kirjastoa vastapäätä olevassa vanhassa Juustolassa toimii mm. monimuoto-opetusta antava etälukio. Pömilä on saanut nimensä siitä, että viljaansa jauhattamaan tulleet isännät kokoontuivat tänne juomaan kahvia ja ’pömisemään’.
Alueeseen kuuluvat asuinrakennukset on kunnostettu ja ne ovat entisessä käytössään.
Mittava EU-rahoitettu remontti alueella on saatu päätökseen. Myllykirjastosta on rakennettu yhdyskäytävä Kivipirttiin (meijeri), jonne on siirretty kirjaston lehtilukusali ja asiakaskoneet. Kivipirtin tiloissa onvuokrattavana myös kokoustila n. 12 hlölle.
Alueen ensimmäiseen juustolaan on rakennettu auditorio, jota voi myös vuokrata kokous ym. käyttöön.
Vanha hautausmaa
Vanhan hautausmaan paikalla on sijainnut sekä Tyrnävän ensimmäinen (1647) että toinen (1664) kirkko joista viimeksimainittu tuhoutui tuhopoltossa vuonna 1856.
Kotiseututalo
Tihisen pytinki on Ängeslevän Ylipäästä kirkonkylälle siirretty vanhaa talonpoikaisarkkitehtuuria edustava rakennus, joka on kunnostettu kotiseututaloksi ja juhlienviettopaikaksi. Pytingin vanhin osa, savupirtti, on 1700-luvun alusta.
Talo on kesäisin vuokrattavissa perhejuhliin ym. tilaisuuksiin. Tiedustelut: Kotiseutu- ja museoyhdistyksen varapj Arja Pullinen, Tyrnävän kirjasto, p. 044 4971 240
Lisätietoa
Kaikista kohteista saat lisätietoa ja kuvia Lakeuden kulttuuripolku -sivuilta .